Kadotettu

valossa tähtien
valossa kuun
kuva vesien pinnoilta heijastuu
muistojen tuolta puolen
maailman rajojen takaa
ääni hento kutsuu mua
varjojen katveessa
ikiyön syleilyssä
ei valo polta silmiä
ei kuulu kuiskaus kuolemattoman
tänne maailman loppuun saakka jään
nyt haipuu kuoleva valo
vedet tummina kuohuina edessäin virtaa
muisto vanha ikiaikainen kadotettu on
ja eron päivä vielä saa
vanhat vedet syvyyksien
yhden tahdosta nousevat
pois rappion ja noen pyyhkivät
sydämmensä pois kääntäneet
nyt aaltoihin haudataan
vanhat vedet syvyyksien
vihassa ja mahdissa nousevat
pois rappion ja noen pyyhkivät
lahjamaa iäksi kadotettu on
nyt kutsuu aaltojen äänet
levon maailman takaisen tarjoavat
ikiyössä paikalleni mua pyytävät
niityt ja kukkulat veteen peittyy
vapisevat tornit sylissä tyrskyjen
näin aaltoihin sortuvat
temppelit ja talot
vain meneltarma myrskyä vielä uhmaa
valkoisena pilviä vasten hohtaa
vaan särkynyt on numenorin valo
varjojen katveessa
ikiyön syleilyssä
ei valo polta silmiä
ei kuulu kuiskaus kuolemattoman
tänne maailman loppuun saakka jään
nyt vedet syvyyden
edessäni mustina nousevat
yksin huipulla mahtavan vuoren
loppuani odotan
varjojen katveessa
ikiyön syleilyssä
ei valo polta silmiä
ei kuulu kuiskaus kuolemattoman
tänne maailman loppuun saakka jään
nyt kutsuu aaltojen äänet
levon maailman takaisen tarjoavat
ikiyössä paikalleni mua pyytävät
niityt ja kukkulat veteen peittyy
vapisevat tornit sylissä tyrskyjen
näin aaltoihin sortuvat
temppelit ja talot
vain meneltarma myrskyä vielä uhmaa
katoaa vuori ikiaikainen
ja lahjamaa petokseen ylpeyden